uutiskirjeet
Klikkaa tästä
Vielä vuonna 1987 maatalouskaupassa toimi viisi keskusliikettä, syksyllä 1992 enää kaksi. Perinteisesti keskusliikkeillä oli ollut paljon henkilöstöä ja kohtuuttomasti pääomaa sitoutuneena varastoihin ja saataviin. Etenkin vaihtokonevarastot olivat isot ja paljolti yliarvostetut. Paitsi henkilöstö- ja toimipistekulut, myös luottoriskit olivat erittäin suuret. Alan liikevaihto putosi vuoden 1990 12,8 miljardista vuoteen 1992 8 miljardiin markkaan, ja edessä oli EU-jäsenyyden myötä lisää pudotusta. Yhtiöiden kustannustehottomuus ei mahdollistanut sopeutumista laskeviin markkinoihin, vaan markkinaosuuksista taisteltiin kaikin keinoin.

Tuko myi maatalousliiketoimintansa SOK:n tytäryhtiölle Hankkija-Maataloudelle elokuussa 1992. Osa Tuko-Maatalouden henkilöstöstä toimitusjohtaja Jussi Pietilän johdolla perusti välittömästi uuden yhtiön tavoitteenaan säilyttää työpaikat ja jatkaa henkilöstölle kertyneen korkean ammattiosaamisen tarjoamista viljelijöille maatalouskauppapalvelujen heikennyttyä keskittymisen myötä. Yhtiö sai nopeasti muodostettua kattavan myyntipisteverkon ja tuotantotarvikevalikoiman, joiden ansiosta sen vaikutus kilpailun lisääntymiseen oli heti merkittävä. Ensimmäisen toimintavuotensa lopulla syksyllä 1993 yhtiöllä oli jo 28 toimipistettä ja viitisenkymmentä työntekijää.
Pienellä pääomalla toimivan yhtiön täytyi kehittää tehottomasta keskusliiketoiminnasta poikkeava liiketoimintamalli. Yrittäjien Maatalous (YM) keskittyy maatalouden tärkeimpiin tuotantotarvikkeisiin, viljan välittämiseen sekä konekauppaan — tuotteisiin, jotka voidaan toimittaa suoraan tehtailta tiloille tai päinvastoin ilman kaupan varastointitarvetta ja siihen sitoutuvan pääoman kustannuksia. YM ei siten tänäkään päivänä harjoita puutarha- eikä rautakauppaa, ja toimipisteiden varastoissa pidetään vain nopeasti kiertäviä tavaroita ja välttämättömiä sesonkituotteita. Viljakaupassa YM:n omaksuma suoratoimitusmalli tuli vallitsevaksi kauppatavaksi alentaen välityspalkkiot puoleen, mikä merkitsee lähes 20 miljoonan euron vuosittaista maataloustuottajien kustannussäästöä. Myös YM:n käyttöönottamat lyhyet maksuajat on omaksuttu sittemmin myös muissa alan yrityksissä.
Konekaupan YM aloitti kotimaisilla työkoneilla ja on täydentänyt valikoimaa vähitellen. Oma konetuonti aloitettiin vuonna 1995 ottamalla myyntivalikoimaan itävaltalaisen Vogel & Nootin aurat, jyrsimet ja sänkimurskaimet. Sittemmin valikoima on kasvanut lukuisiin koti- ja ulkomaisiin kone-edustuksiin sekä paalaustarvikkeiden tuontiin. Traktorikauppa alkoi Fendtillä kesällä 2000 ja McCormick teki paluun Suomeen yhtenä ensimmäisenä markkina-alueenaan kesäkuussa 2001. Deutz-Fahr -myynnin aloittaminen helmikuussa 2008 aloitti jälleen uuden luvun yhtiön historiassa.
Yrittäjien Maatalous pyrkii omalla myyntiverkostollaan kattamaan Suomen tärkeimmät maatalousalueet, mutta kuitenkin niin harvasti, että alueen maataloustuotannon määrä on riittävä myyntipisteen kannattavalle toiminnalle.
Yrittäjien Maatalouden liikevaihto on ollut tasaisessa pitkän ajan kasvussa. Poikkeusvuosia kasvussa ovat olleet Suomen liittyminen Euroopan Unioniin 1995, pari huonoa satovuotta ja mm. lannoitteiden ja viljan hintapiikin poistuma 2008-09. Tilikauden 2009-10 liikevaihto oli noin 70 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää reilut kuusikymmentä henkilöä.
Elintarviketuotantomme on yhä enemmän ylikansallisen päätöksenteon vaikutuksen alla. Koko elintarvikeketjumme täytyy kyetä vastaamaan muutokseen — ei riitä, että viljelijältä vaaditaan sopeutumista, vaan hänen on vaadittava sitä myös maatalouskauppiaaltaan.
Yrittäjien Maatalous on 1.8.2011 alkaen osa tanskalaista DLA-ryhmää. DLA on Euroopan seitsemänneksi suurin maatalouskauppayhtiö, jonka liikevaihto on n. 2,7 miljardia euroa. Sillä on suuri markkinaosuus Itämeren alueella ja omaa teollisuustuotantoa, mm. rehutehtaita ja öljynpuristamo.
Tanskalaisomistuksestaan huolimatta Yrittäjien Maatalous säilyy suomalaisena yrityksenä, jolla on edelleen tutut, alueensa maataloustuotannon tuntevat myyjät. Sen sijaan vahvempi taustatuki varmistaa kilpailun säilymisenmaatalouskaupassa, mikä on suomalaisen maataloustuottajan etu. Yrittäjien Maatalouden kautta suomalainen viljelijä pääsee osaksi tanskalaisen viljelijän kustannustehokkuudesta ja tuotetarjonnasta.
