Y-Maatalous välittää viljasi

Vaikka tuet muodostavatkin merkittävän osan viljelijän tuloista, voi viljan oikea-aikaisella ja osaavalla markkinoinnilla saada merkittävästikin enemmän tuottoa lopputuotteestaan.

Yrittäjien Maatalous on koko olemassaoloaikansa kehittänyt viljakauppaa tuottajalle jäävän rahan lisäämiseksi. Välityspalkkiomme on koko ajan ollut markkinoiden pienin. Välivarastointikustannuksia ei kauttamme välitetylle viljalle ole tullut, sillä emme yksinkertaisesti harjoita turhaa välivarastointia. Rahtikustannukset on alusta saakka optimoitu riittävän suurilla kuljetuserillä, so. vähintään nuppikuormilla.

Joudumme usein ihmettelemään, miksi tuottaja tinkii viimeiseen saakka lannoitehankinnoistaan säästäen euron hehtaarilta, mutta ei kilpailuta kaikkein tärkeintä, eli itse lopputuotetta. Viljan oikea-aikaisella ja osaavalla markkinoinnilla voidaan saavuttaa yli kymmenenkin euron säästö hehtaaria kohden. Halvemmaksikin muuttuvan viljan hinnassa jokainen sentti on edelleen ensiarvoisen tärkeä. Mielestämme viljelijän on oltava kiinnostunut tuottamaan laadukasta viljaa ja hakemaan sille markkinoilta paras mahdollinen hinta.

Yrittäjien Maatalouden Viljapörssi on 2000-luvun viljakauppa. Sen perusoletuksia on, että tuottajilla on pääsääntöisesti riittävästi säilytystilaa viljalle. Kuitenkin sen markkinoimiseksi on määrä- ja laatutiedot tiedettävä heti puintien jälkeen. Vilja voi siten odottaa Internetin mahdollistamissa virtuaalissa siiloissa oikeaa myyntihetkeä, jota viljakauppiaamme (meklarimme) hakee asiakkaan toiveen ja teollisuuden tarpeen yhdistäen. Yksittäinen tuottaja pääsee näin hyötymään suuruuden ekonomiasta, kun useiden tuottajien eristä kootaan suuria myyntieriä, joille voidaan hakea aivan eri hintaa, kuin yksittäinen tuottaja kykenisi 

saamaan. Etu tulee täysimääräisesti tuottajalle, sillä Yrittäjien Maatalouden palkkio on senttimääräinen huolimatta siitä, kuinka korkea myyntihinta on.

Viljapörssiin voi tutustua kaikessa rauhassa kirjautumalla sisään ensimmäisellä kerralla ohjelman antamilla salasanoilla. Salasanat tarvitaan henkilötietojen salassa pitämiseksi. Henkilötiedot puolestaan tarvitaan pilailun yms. ehkäisemiseksi. Viljapörssistä näet aina kunkin vastaanottajan päivän hinnat, ja voit kehittää markkinatuntemustasi. Tarjotun määrän lisääntyminen lisää mahdollisuuksiamme saada "listahintoja" parempia kauppoja. Tarjoa siis rohkeasti viljaasi Viljapörssiin ja Yrittäjien Maataloudelle. Voit olla varma, että siihen suhtaudutaan lopputuotteellesi vaaditulla vakavuudella.

Viljapörssiin pääsee sivun yläreunan linkistä, ja osoitehan on www.viljaporssi.fi.

 

 
Ajankohtaista Yrityksestä Yhteystiedot Koneet Vaihtokoneet Rehut Viljapörssi Kysyttävää?